Kiva kun paatit taas lukea blogiani

Tassa, kun istun ja odotan viestia Samilta onko meilla mitaan suunnitelmaa illalle vai ei, niin mulla on hyvaa aikaa laittaa teille muutamia faktoja taalta.

1. Taalla en itke melkein yhtaan. En jos harmittaa, en surullisissa elokuvissa. Olen itkenyt ehka kaksi kertaa.

2. Taalla ei syoda salaattia! Sita alkaa unohtaa, etta se kuuluu ruokavalioon..

3. Olen katsonut niiiiin paljon elokuvia taalla olessani. Huh huh, televisiossa pyorii leffoja koko ajan, ja perhe rakastaa katsella elokuvia. Mutta ne auttaa tosi paljon kielen oppimiseen.

4. Olen tullut kateelliseksi monesti, kun Senior kaverit puhuu college jutuista. Ne colloget on mun unelmissa.

5. Tuntenut arsytysta, kuinka meilla Suomessa ei ole koulu-urheilua. Tai High School henkea.

6. Opetellut syomaan lihaa. Taalla sita syodaan ja rakastetaan.

7. Oppinut hymyilemaan, vaikkei hymyilyttaisi.

8. Vahentanyt valitusta, taalla ei ole aina tilaisuutta valita tai valittaa. 

9. Hammastynyt tavasta, kuinka kaverit aina haluavat esitella sinut tosi innoikkaasti vanhemmillle. 

10. Ilostunut Amerikkalaisten ystavallisyydesta. "Hei taravitko kyytia, tarvitko apua.."


+EXTRA 11. Saanut toisen perheen, ja tavallaan myos elaman toiselta puolelta maapalloa. Siistia!

Merry Christmas!

Joulu tuli vauhdilla, vaikkakin meilla on ollut kuusi ja koristeet monta viikkoa! Taalla joulu on suuurta, mutta kuitenkin mun joulu taalla oli omalla tavalla lahella Suomijoulua. Paketit avattiin 25. paiva klo.7am. Veljeni Caleb tuli herattamaan Kelseyn ja minut. Mya oli jo valmiina ylakerrassa. Kaikki juostiin ylakertaan ja hengailtiin vaha aikaa, ja lopulta saatiin lupa avata paketit! Samaan aikaan oli skype auki Suomeen. Usa aiti halus, etta jaetaan joulut, ja etta pystyn olemaan samalla suomiperheen kanssa. Oli kylla kiva! Sain paketeista mm. talvisaappaat, meikkeja, karkkia, paitoja, lahjakortteja ja coolin jenkkitakin, mita kaytetaan paljon koulussa. Koulun varit, ja nimi koristaa takana. Sain kylla mahtavia lahjoja, seka taalta etta Suomesta. Kiitos!
Ollaan syoty tosi paljon, perunalaatikkoa kaipasin ja lihapullia. Ruoka oli silti hyvaa, paljon lihaa ja perunaa. Eilen oli hengaus paiva, isovanhemmat tulu paivaksi, katseltiin leffoja ja syotiin. Eilen aamulla oli myos kirkko. Oli kivaa. Joululauluja ja paljon merry christmas-toivotuksia! Tanaan ollaan oltu sukulaisissa, ja nyt tultiin kotiin.
Luulin, etta voisi tulla koti-ikava nyt jouluna, mutte ei tullut. Ei ollut lunta, niin ei mikaan superjoulufiilis ollut. Joulu on erillainen, mutta oli kiva kokea taalla joulu!

Toivon, etta kaikilla on ollut onnellinen jouluu!
Hei hei!!

Etupenkissa

tata tunnen sisallani.....

talta ma kuitenkin naytan. hymyssa suin sita silti opiskellaan!

Niin muistatteko, kuinka olen kertonut Culinary Arts opettajan istumapaikkojen muutoksesta. Kuinka minut sijoitettiin etupenkkiin. Joka paiva mietin, josko pulpettia viela hieman enemman saisi tyonnettya ettenpain!! Paikka muuten mukava, mutta opettajan silmien edessa on vaikea  sosialisoida muiden kanssa, penkoa monisteita(kaataa reppu ymapri) tai muuten vain venkoilla. Hihi, nyt kuuluis sanoa vitsivitsi, mutten sano. Se on totta, toisinaan on vaikea olla etupenkissa.


PS. pysykaan kuuloilla, laitan pian joulupostausta. Cant wait!!

Loysin maailman upeimmat niket tanaan

NIIN. Oltiin Kelseyn ja Dewey kanssa ostoksilla jouluostoksilla. Kaveltiin ohi urheiluliikeen, josta loysin maailman ihanimmat kengat. Paani sisalla taivaan enkelit lauloivat halleluujaaaaaa, tsekkasin hintalapun, ja aani paai sisalla jotenkin tummeni, sammu!! Jatan asian sikseen, aihe on viela arka. Sinne jai lenkkarit. Oranssit. Hyvan oranssit, ei yhtaan oksettavat.

Olen ollut superonnelisena viimeiset paivat. Koulussa on ollut niin parasta aikaa. Muistatteko, kun kerroin ettei mun tartte ottaa yhtakaan finals kokeita, kun osti ne nenaiinatki. No iloisena heitelin ylavitosia koulupaivan alussa, etta minapa en tee yhtakaan koetta. American History opettaja kysy multa, etta miten suoriuduin  extra creditista. Tosi hyvin omasta mielesta, mutta en sitte kuulemma kuitenkaan. Olin mokannut ja tehnyt jotain vaarin.. No ei muuta kun kyna kateen, ja iso nippu kysymyksia eteen. Mielessani ajattelin, etta ostin ne NENALIINATKIN!! No se jai ainoaksi kokeeksi. Muuten sai tehda mita halusi. Katottiin leffoja, hengailtiin ruokalas ja syotiin kekseja. Niin kivaa!! Kerrankin oli aikaa hengata tosi hyvien koulukavereiden kanssa, joiden kanssa tulee juteltua liian vahan koulussa. Yksi High School musical momentti (kaverit tiette mita tarkoitan) oli kun kaikki makas ruokalas kuolleena, muutama oppilas meni teatterilavalla, ja ehdotti et tanssitais joku yhteistanssi.(nailla on niita monia, mitka kaikki sukupolvet osaa) ja ensimmaiseksi kaikki vaan huokaili "noloaaa" Yhtakkia, koko lava oli kuitenkin taynna(mina mukana!) ja koulun principal laitto musiikin tulemaan. Mitaaa. Oli mahtavaa, kaikki taysilla mukana. Tallasta spontaanisuutta ja mita tarkoittaa nolous-asennetta on taalla.
  
 Ostin tanaan kaikki joululahjat Amerikan ihmisille. Kotiin laitan pakettia vasta joulun jalkeen!

Sain tanaa kotoa Karolta ja Dennikselta postia. Ootte niin ihania! Kiitos tosi paljon!

Huomenna mennaan kaverin Katelyn joulupileisiin pienella tyttopurukalla. Kaikki Kelseyn parhaimmat tyttokaverit, ja nyt kaikki jo mun tosi hyvia kavereita. Mutta noi tytot on ollut parhaita kavereita monia vuosia, ja kun naan kuinka hyvin ne kaikki tulee toimeen, tulee hirvee ikava omia tyttojeniltoja Suomessa, mutta silti menen tosi hyvalla mielella sinne, mutta samalla muistan kiittaa kaikista tulevista ja menneista tyttojenilloista siel kotona.

 Oh, on jo kauan sitten pitanyt kertoo, etta kylla muistin Suomen Itsenaisyyspaivan, vaikken laittanut mitaan merkintaa blogiin. Juttu nyt vaan on se, etta arvostan Suomea monella tapaa hyvana ja turvallisena paikkana elaa, ja kaikinpuolin upea kotimaa. Ikava ei silti Suomea ole, ihmisia, muttei Suomea. Mulla oli pieni aavistus, etta tulisin tykkaamaan Usasta, ja totta, rakastan tata.

 Ihan nyt vaan kertoakseni, etten tieda mita tanne kirjoittaisin. Tuntuu et toistan itseani, toistan itseani, toistan itseani toistan itseani.... haha. Kuitenkin, oliski kiva jos laittasitte kysymyksia tai aiheita, joista haluatte tietaa, niin mulla olisi jotein kerrottavaa :)

Aika menna! Bye bye.

Tata tieta kuljen every day.

Uusi stepcrew tanssitiimi,. Vahan viela kompeloa menoa, mutta silti alku on ollut hyva.

Chicagosta. Kelseyn parhaimpia tyttokamuja. Nyt myos mun. Katelyn ja Madie.

ps. aiti joulukuvia tulee myohemmin :)

Nenaliinoja kouluun

Hey!
Mita kuuluu kaverit? Ma tulin juuri basketball pelista, ja meidan koulun pojat vei vieraita! Oli kivaa! Luulin ettei football pelien jalkeen kokisi mitaan niin suurta. Ei tunnekaan, mutta koripallossa on silti jotain tosi upeeta. Peli vauhdikasta, ja hurmosta riittaa. Warrior Nation on paikka missa koulun oppilaat kannustaa. Meilla on yleensa muutama poika, jotka aloittavat huutamaan jonkun huudon ja kaikkien on jatkettava sita kolme kertaa. En tieda miksi kolme, mutta siita ollaan tarkkoja. Monesti vierasjoukkoeen kanssa katsomon toiselta puolelta on taistelu, kummalla joukkoeella on paremmat kannustushenki. Tanaan olin kuitenkin vasynyt, koska olin koulun jalkeen Whitneyn kanssa pitkasta aikaa juoksemassa, ja sen jalkeen kiireella kotiin ja takasin koululle. No mutta en halua jattaa peliakaan valiiin. Nama jutut on niita asioita, joita tiedan tulevani kaipaamaan.
  BOOM! Mun ei tarvitse ottaa yhtakaan final koetta. Sweeeet! En ole missannut yhtakaan paivaa, ja mun arvosanat on prosentteina tarpeeksi hyvat. Go mina Go mina GO mina!! Historian kuittasin ostamallla nenaliinoja ja tekemalla extra credit tehtavat. NENALIINOJA. Suomi opettajat kuolisivat nauruun, jos ehdottaisin koeviikolla, etta voisinko tuoda nenaliinoja, ettei tarvisi tehda koetta. Huomenna siis muiden hikoilessa koetehtavien kanssa, mina pelaan peleja tai katson leffoja koko paivan.
Torstaina puolipaivaa koulussa ja sitte Kelseyn ja Dewey kanssa shoppailemaan joululahjat. Ajoissahan olemme.
 Joulu on muutaman paivan paasta. Ei tunnu samalta kuin kotona, vaikka kuinka rakastan perhetta ja elamaa taalla. Ei se vaan tule tuntumaan samalta. Joten uskon, etta mulla tulee olemaan vahan haikea olo nyt joulupaivina, mutta yritan silti samalla  nauttia Amerikan Joulusta.
 Mita muuta on tapahtunut. En ole tyytyvainen englantiini, en nae unia, en ajattele englanniksi! Pistaa miettimaan mita ma taalla teen! Miksen opi?
  Mulla ei oikeastaan ollut mitaan asiaa. Kelsey tekee tuossa vieressa omia juttujaan, niin paatin kirjoittaa teille jotain. Mutta mennaan nukkumaan. Good night!

Terveiset; Neealle kiitos juttuhetkestamme, Katille ja pojille paketista, Kiitos kaikille joululahjoista tililla hihi, nayttelija siskolleni onnea,kuulin etta olit naytellyt hyvin . Terveisia kaikille.

ps. tanaan koulussa jaettiin candy canes, joihin oli saanut kirjoittaa mita tahansa. Makso dollarin, ja niita tuotiin sulle kesken koulupaivan, jos joku oli lahettanyt sullle. Sain muutaman, mutta tarkein oli Kelseylta. "You ares something special! Im so glad that you are in our lives now. You have changed my live, I love you!" Kelsey on tosi tarkea mulle, se on aina tukena ja turvana kaikessa. Onnellisena jatkoin koulupaivaani.

Kelseyn kuorokonsertissa. Oli kiva esitys, mutta vahan haukotutti.

Voi Reforming minka teit

Moi. Kun tassa muutamassa kuukaudessa on oppinut elamaan melkeinpa ilman laksyja, ja sitten kun kerran viidessa kuukaudessa saan extra credit projektin niin unohdan sen. Ennen kuin pelastytte, niin on mulla  viela huominen aikaa. Oli nyt vain tarkoitus tehda se viikoloppuna! American History I love you. NOOOT!

My sister Kelsey says Hi!

Hyvaa yota kaikille, Joulu on jo ovella Ho Ho HO!
Julia

jk

 Moi.
Kuluuko aika teidan mielesta talla hetkella tosi nopeasti. Tiedan, etta raksitte paivia kalenteristanne pois, laskette minuutteja milloin palaan. Mutta oikeasti, ei ole edes hauskaa. Ajantaju on mennyt taydellisesti. Muistan ekan kouluviikon, kun ajattelin, etta miten tulen pystymaan kuuntelemaan eraan opettajani aanta koko lukuvuoden. Ja enaan haneen aani ei edes arsyta. Mita tassa valissa tapahtui. Minne kuluin nelja ja puoli kuukautta. Missa on kulttuurishokki, missa englanti? Mun todella hyva rakas kamu Elkku on vaihtarina Mexicossa, ja hanen kanssaa olen ehtinyt skypettaa tasan ainoan kerran. Samassa koulussa mun kanssa on Laura Braziliasta, ja huomenna starttaa hanen viimeinen kouluviikko vaihtarina. Laura on taalla vaan lukakauden. Koskaan ei tieda, mutta luultavasti viimeinen kerta koko mun elamassa tulen nakemaan Lauraa enaan. Elama on vaan ihmeellista. Kaikki paattyy aikanaan. Huh huh, sanon vaan, etta kiitan itseani etta valitsin lukuVUODEN. Jos nyt viikon paasta, sanoisin heipat koululle, opettajille, kavereille, ystaville, lunchladyille tai ylipaataansa Amerikalle, en tieda mita mahtaisi paassa liikkua.
Eli kaikesta tasta paatellen, olen todella onnellisena taalla.
   Suurin virhe minka olen taalla tehnyt on, etten aloittanut pelaamaan koripalloa. Heittelin tanaan koreja lifetimesportissa ja manasin mielessani miksen miksen miksen. Koulussa on nyt koripallo season ja monet illat ollaan katsomassa Varsityn ja JVn peleja. Tyttojen koutsi on kysynyt mua niiden manageriksi, mutta en nyt sittten kuitenkaan. Olis ollut varmasti hauskaa! Aina pelipaivina pelaajat pukeutuu parhaimpiinsa. Tytot mekkoihin ja pojat pukuihin, ainakin kauluspaitoihin ja suoriin housuihin. Ma paasen tykittamaan parhaat paalla vasta sitten soccer kaudella.
    Mutta olen paassyt taas uuteen tiimiin mukaan. Stepcrew. Steppitiimi. Tanssia, mutta enemmankin hmm, ma laitan videota, kun ehdin. Muutama tytto koulusta aloitti sen tana vuonna, kysyivat mua mukaan, ja nyt meita on 13 jasenta. Melkein puolet poikia, kaikki jasenet on jotenkin niin omia persoonia, etta on ollut mahtava kuulua taas uuteen porukkaan. Ollaan esiinnytty nyt muutamissa peleissa, ja meista ollaan tykatty ja paljon. Mika yllatti mut, taalla saadaan kaikesta draamaa. Koulun virallisen tanssiryhmantytot on protestoinut, ettei ole meidan tehtava esiintya peleissa. Ha ha, taalla kaikki tallaiset jutut nostattaa ihmiset toisiaan vastaan. No big deal hei!
    Olin tanaan Lauran ja hanen hostsiskonsa hengaamassa. Syotiin jaateloa ja katottiin leffa. Huomen aamulla mennaan Duidi kanssa katsomaan koripallopeliaa, missa Kelsey on cheerleardina. Illalla Samin synttari juhlintaa, Mennaa pienella porukalla keilaamaan. Joten viikonloppu kuluuu nopeasti.
Ensi viikollla Chrismas breakki, Uu. Lunta ei ole viela nakynyt!
    Mita ikava Suomesta, ihmisia tottakai. Mutta tanssia, ruisleipaa, busseja, omaa huonetta, puuroa ja sita, etta joskus saa olla aivan rasittava kiukutteleva lapsi. Taalla yritan oppia hallitsemaan kiukkukohtauksini, koska aiti ja isa tiedatte mihin pystyn. En halua pelastyttaa koko Amerikkaa.
  
MERRY CHRISMAS!

Julia.

 ps. amerikan nuoret tekstaavat koko ajan. taukoamatta.

pps. terveisia kotiin! Ja aiti uusi lyhenne jk tarkoittaa just kidding :) haha.

  

4KK

Hei!
Olipa kiva paiva! Onnellinen olo. Aamu alkoi, sain isalta tekstiviestin aamulla ja avasin mun suklaakalenterin (kiitos Elina J!) Ei syoty aamupalaa vaan paineltiin Kelseyn kanssa FCA kokoontumiseen. FCA on joka perjantai aamu ennen koulua. Kristillinen klubi, jossa puhutaan urheilun ja uskonnon yhteyteen liittyvia asioita. Se oli bakeryssa, eli syotiin samalla aamupala leipomossa. Tykkasin! (amerikkalaiset littaa kaikkeen toimintaa ruoan. Just saying..)
  Ensimmainen tuntini on lifetime sports. Tykkaan, mutta inhoan vaatteiden vaihtoa kiireessa, ja juoksua tunnilta toiselle. Mutta talla viikolla meilla on lajina korttipelit. Ha ha ha. Mika autuus. Mennaa pelaamaan ruokalaan korttia. Kuulostaa hassulta varmasti, mutta totta se on.
Seuraavalla tunnilla oli American History. Heittelin parit ylavitoset Ms. Hawkinin kanssa, koska olen parantunut kokeissa tosi paljon. Olin meidan luokan parhaimmistoa. Mika hammastyttaa ja naurattaa mua. Kokeet molivalintatehtavia, ja joskus aivan alyhelppoja. Ma takeltelen sanaston kanssa, mutta siltikin heittelen vastaukset paremmin kun suuri osa. Missa vika kaverit? Mutta ei silti on mulla tosi paljon parannettavaa. Mutta tulin tosi iloiseksi.
Ainiin, englannin tunnilla meilla on iso nippu kysymys-, seka analyysipapereita, joita meidan pitaa tehda eraan tarinan perusteella. Ms.Heimburger antoi mulle luvan kopioida ne kavereilta, koska sanoin, etta olen hukassa. Ah, voitteko uskoa. Kuulostaa laiskalta, mutta olen parjannyt talla kyseisella tunnilla tosi hyvin. Kerannyt kaikki extrapointsit lukemalla aaneen, tai aloittamalla keskustelun aiheesta, kuin aiheesta. Ja noista olen oikeasti kerannyt monia extrapisteita. Tama Ameikan koulu sopii mulle!
  Koulun jalkeen olin sopinut menevani potkii palloo mun kaverin Kevinin kanssa. Kevin pelaa koulun Varsity joukkoeessa socceria. Mulla ei ole koskaan elamassani ollut nain monia hyvia poika kavereita. Oon saanut monia ihan ihmeellisen mukavia kavereita tytoista, mutta myos pojista. Taalla on jotenkin hengataan enemman persoonan kun sukupuolen perusteella, mika on mahtavaa.
Pelaamisen jalkeen Kevin heitti mut kotiin. Vaihdoin nopeasti vaattet ja Sam tulin jo hakemaan mua meidan date illalle. Meilla ei ole poikaystavia, joten me pidetaan omat datenightit. Joka tarkoittaa et me vaan hengataan, kaydaan syomas ja katsotaan elokuvia. Tanaan kaytiin syomas muutaman dollarin pannukakut, kaytiin Walmartissa, ja vuorattiin leffa. Kun lopulta paastiin kotiin, huomattiin etta mein leffa oli jaanyt Walmarttiin. Sam oli laskenut sen kasistaan jollekin hyllylle. No, takasin Walmarttiin. Lopulta loydettiin se, mutta se oli monen mutkan takana.. Paatettiin katsoa leffa meilla, ja mein ystava Whitney tuli meille myos. Oli kivaa!!
Joten nama paivat menee nopeasti, koska koko ajan tapahtuu. Pari viikkoa ja Joulu! Moro. Puolivali lahestyy. Edelleen odottelen englannin parantumista, Enka usko, etta se on etten puhuisi. Kylla ma puhun, vai mita Ms. Krug, han joka siirsi mut etupulpettiin.

 Olen rakastunut tahan kouluun. Ma halusin juuri Amerikkaan vaihto-oppilaaksi. koska mulla oli mielikuva, etta tama koulusysteemi sopisi mulle. BOOM! Yep, todellkin. Urheilu, urheilu, tiimihenki, tiimihenki, opiskelu, mutta lisana extrapointsien keraaminen, ja opettajat antaa sulle enemman mahdollisuuksia parantaa extracreditien avulla tunnin arvosanaa. Sopii.

Hei mun tarkoitus oli kertoa kaikesta uudesta mita on tapahtunut. Onnistuinko? En. Haittaako? Ei. Koska kerroin tasta paivasta, ja tallaisia tosi hyvia paivia on useasti. Ei mitaan ihmeellista, mutta silti olen Amerikassa!
Jokaisesta kaverista olen onnellinen, tama englantini kun ei viela sita parastaan ole nayttanyt. "viela on vaihtovuotta jaljella, viela tulee uusia hetkia, viela voin loutaa englantini, viela tilaisuuden saan.." ("Viela on kesaa jaljella".Niille jotka eivat napaneet savelmasta) heh

Kultakausi.

Veljeni footballpelista. Go Warriors!

Palaillaan. Hyvaa viikonloppua kaikille!

Onnea Mari SWEETseventeen!

Mulla on parhaimmat kaverit taalla Amerikassa, mutta myos siella Suomessa. Taalla ollessani olen oikeasti alkanut miettimaan mista naita ihmisia tulee mun elamaan.
Tanaan 10.12 on mun yhden parhaimmista ystavista synttaripaiva siella Suomessa. Mari on mieleton persoona. Todellinen ystava, eika meidan 16 kuukauden (heh laitoin kuukausiksi ni ei tunnu niin pahalta...) nakemattomyys sita mitenkaan muuta, pikemminkin vahvistaa! Mari on lahdossa vaihtoon Australiaan tammikuussa, enka voi olla enempaa siita innoissani. Ma voin jo sanoa, etta siita tulee sun elaman upein ja kokemusrikkain vuosi. Mutta Mardis, olen juhlinut sun paivaasi taalta, toivottavasti on ollut kiva paiva! Oot ihana!

ps.mulla ei ole oma kone kaytossa, joten en saa martsa laitettua meista mitaan sopoa yhteyskuvaa, mutta ei sen valia. Ollaan sopoja kuitenkin.

Heippa Suomi!
Ma oon tullut ihan mestariksi small talkin kanssa. Siihen tottuu, ja ma tykkaan siita. Ei oo ikina kiusallisia hiljaisia hetkia, voit aina sanoo "Hey! How are you?" Eika siihen edes toisen tarvi vastata, se on vaan tapa. Taalla on monia erillaisia tapoja, mutta kun sa oot taalla ja elat kaikessa mukana, se tuntuu etta nain sen on aina kuulunut olla. Aivastuksen jalkeen ihmiset sun lahella on "Bless you!" ja jos sattuu, ettei kukaan sano sita, sanon kovaan aanen itselleni "Bless ME"
Ma tykkaan koulusta niin paljon. En joudu tekeen paljon laksyja, tunnit rentoja, muttei tylsia. Opettajista tykkaan, koulurakennus on melko uusi ja siisti. Yksinkertaisesti rakastan kouluelamaa ja kaikkea sita extratoimintaa. Ma myos tykkaan mun kavereista koulussa. Monet on sellasia koulukavereita, joiden kanssa en hengaa koulun ulkopuolella, mutta tekevat mun koulupaivista ikimuistoisia. Ma en tieda miksi, mutta ennen tuntia opettajat seisovat ovella ja ovat "Hi Julia, Hi Meagan, Hi Justin.............." Myos Mr.Koehler, Social Skills tuntini opettaja kattelee sut ja kiittaa lasnaolostasi tunnin paatyttya.
Mulla on aanekas aani ja nauru, ja amerikan ihmiset on haskoja, joten nauran paljon. Haluan myos kehittaa kielitaitoa eli puhun paljon. Jos opettaja huomauttaa, etta nyt keskustelu pienemmaksi, selitan etta ma sosialisoidun, ja siita on tullut jo yleinen vitsi. Mutta tosiaan ei tarvi huolestua, kayttaydyn hyvin ja tulen toimeen  kaikkien opttajian kanssa. Toisaalta, Culinary Arts opettaja siirsi mut ihan ensimmaiseen pulpettiin, aivan suoraan opettajan poydan eteen vaihtaessaan istumajarjestysta. Suora merkitys, en pysty sosialisoitumaan. Mutta taytyy sanoa, paastessani talle tunnille, ma villiinnyn. Mulla on muutama kaveri, jotka ovat niiiiin hauskoja. En pysty selittaa, mutta monesti olen nauranut niin paljon, etta itkettaa lopulta. Justin ja Allie, saa mut nauramaan niin paljon. Allien tarinat saa mut nauramaan aina. Justinin kanssa kokataan samassa keittiossa, ja mein molemien huumorit vaan kohtaa. Tanaan oli supervasynyt, koska oltiin eilen Twilightin yonaytoksessa. Olin tositosi vasynyt koko paivan, joten Culinary Artin tunnilla, olin hiljanen ja en nauranut pissat housussa. No opettaja, joka siirsi mut ihan ensimmaiseen pulpettiin, tuli kyselemaan onko mulla kaikki hyvin ja sano et on huolestunut, kun olen niin hiljanen. Haha.
Kouluruoka on sita holmoa, mutta itse lunch on odotettu. Me Social Skills tuntilaiset istutaan meidan special needs oppilaiden kanssa. Kehitysvammaisten, ja en vaihtais sita mihinkaan. Ne tekee sun paivasta niin paljon paremman. Ainiin, joka torstai kaikki Warrentonin special needs lapset ja nuoret tulee meidan koulun urheilusaliin pelaamaan koripalloa. Kaytannossa tama tunti, on monille viikon kohokohta. Ma rakastan tata ideaa, ja kysyinkin jos voin tulla auttamaan talle tunnille. Ja eilen olin siel ensimmaista kertaa, tuli niin hyva olo, kun sa huomaat miten paljon voit auttaa, pelkastaan hengaamalla ja juttelemalla. Voin rehellisesti sanoa, etta ensimmaiset viikot on tutustuin tahan special needs luokkaan, olin hukassa. En osannut olla luonnollisesti ja oli jotenkin vaivaannuttavaa, koska en tiennyt miten kayttaytya. Mutta nyt heista on tullut tosi tarkeita, koska vietataan kuitenkin tosi paljon aikaa yhdessa. Ja niinkun olen monesti sanonut, tama tunti ja special needs luokka on muuttanut mua.
Koulun jalkeen Sam ja mina vaihdetaan vaattet ja kaydaan juoksemassa. Yritetaan tehda jotain, etta oltais valmiina socceri kauteen. Kelseyn poikaystava on superhyva pelaamaan socceria, ja Duidi on mulle taalla kun isoveli. Joten monesti koulun jalkeen menen Duidin ja mun tosi hyvan kaverin Nickin kanssa potkii palloo ja harjoittelemaan kentalle. Poikien soccer kausi on ohitte, mutta ne nyt vaan tykkaa pelata huvikseen ja ma tarvin kaiken harjotuksen. En jaksa odottaa et paasen pelaamaan jalkkista, taalla socceria!
Joulu on tulossa! Ja meilla on jo kuusi sisalla seka kaikki koristelut. Voitte arvata, kuinka paljon tata tavaraa tanne raahattiiin. Amerikan vaki rakastaa koristella talot tayteen, mutta musta taa on kaikki on niin aikaisin. No oli hauskaa, ja nyt on olohuone taynna joulupukkeja ja joulu on todellakin tullut. Aikaisin.
Joskus tuntuu epatodelliselta, etta olen taalla. Elan unelmaani, tata vuotta olen odottanut ja miettinyt paani puhki olenko valmis tahan ja onko se vaihtovuosi se mita ma haluan. Mutta nyt olen enemman kun onnellinen, etta saan kokea taman. En pysty selittamaan monia juttua mita koen taalla. Palatessani Suomeen kesalla on varmasti monia hetkia, kun tuntuu ettei kukaan ymmarra. Tiedan sen jo, ja se on vaan tosiasia. Tuun tavallaan jattamaan tanne toisen elaman,perheen ja kaverit. On mahdotonta pysya menoissa mukana kahdessa paikassa. Ollessani taalla, en edes yrita pysya kaikessa mukana mita Suomessa tapahtuu. Its not make sense, sanotaan taalla. Yritan nauttia kaikesta taalla, koska tama aika on ainutkertainen, enka tule koskaan kokemaan mitaan tallaista. Olen totaallisen etuoikeutettu ja onnellinen. Joten Marille paljon terkkua, sulla on niin jannittavat, mutta parhaat ajat edessa. Australia lahestyy kamu! :)
Mutta kaikille hyvaa viikonloppua, toivottavasti kaikilla kaikki hyvin! Ainolle terveisia, paketti lahdossa tana viikonlppuna matkaan. I promise! :)

Terveisia kotiin!
Julia

Minä ja lokeroni.

Mina se saapumassa suureen maailmaa, seka suureen seikkailuun.

Perheeni <3

Nukuttiin.. xd

taa on mun isalle!!

MOI ISA!! Julia taalla moi! Tulin just kotiin Chicagosta ja ajattelin, etta nyt olis kiva olla kotona, koska on sun juhlapaiva! Eli mahtavaa Isainpaivaa sinne kotiin sulle Isa, ja myos molemmille papoille! Elan paivassa mukana, kylla te tiette :)
 Viela kerran, HYVAA ISAINPAIVAA ISA, OOT PARAS! <3

ps. kaikille muille isille myos onnea! elli kerro Aimolle myos hyvaa isainpaivaa!
pps. Chicago oli tositosi kaunis kaupunki. Nautein, joka hetkesta kaupungis sykkeessa.

Jaan nama hetket kanssanne kuvin

Kokeiltiin Samin kanssa miten kiiveta hengaamaan lokeroiden paalla.

Halusin saada tahan kuvaan kolme elementtia. Pihajuhlan, Usan ja kauneuden. Onnistuin!

Coutsit ja ma! JOU! Mita nyt meidan tyylit matsaa..

Happy B-day Nooralotta!

Moi!
Jaa marraskuu! Nyt oon kylla sita mielta, etta kuukaudet menee kovaa vauhtia! Tassa kuussa on monia odotettavia juttuja. Thanksgiving ja sen tuomat lomapaivat, seka nyt tulevana viikonloppuna Chicagoon! (!!!!)
  Eilen olin Cross Country kauden paatosjuhlassa, ja sen jalkeen mentiin syomaan tiimin kanssa. Mun tulee ikava kaikkea sita joukkoehenkea. Joukkoe otti mut niin hyvin heti mukaan. Mein joukkoeesa ei saatu draamaa aikaiseksi, sain olla taysin oma itseni ja nauraa itseni niin onnelliseksi harkoissa ja kisoissa. Tuun aina muistamaan ja kaipaamaan tiimia ja coutseja.
Nyt talven urheilut on vahan auki. Mun haave oli alkaa pelaamaan koripalloa, mutta monista syista se nyt sitten jai. Muutaman kerran viikossa on harjoitukset (kunnonkohotus) socceria varten kevaaksi. Ollaan myos puhuttu CC tyttojen kanssa, etta juostais omia lenkkeja koulun jalkeen, mutta saa nahda... Amerikan ihmiset ei voi uskoa, etta talvella voi juosta. Eras opettaja, joka rakastaa socceria, haluaa tehda koulun tyttojoukkoeesta paremman, opettajaa Samille ja mulle koulun jalkeen, pelkasta omasta halustaan socceria. No kylla mulle sopii, kyseinen opettaja ei edes toimi coutsina, mutta on pelannut ikansa socceria. Sateisina paivina me palataan koulun kaytavalla, mika on niin outoa, mutta hauskaa. En voi ymmartaa, etta joku voi olla niiin huippu, etta haluaa jaada tyopaivansa jalkeen auttaa meita syottoharjoituksissa!
  Muutenkin taalla vaan huomaa, etta tama maa rakastaa urheilua. Ainakin koulussa se nakyy. Kun koulupaiva paattyy, omat urheilulajit, kuten koripallo, paini, cheerleading aloittavat omat treeninsa. Mutta myos muuta alkaa tapahtua. Muutamat oepttajat lahtevat juoksemaan, jos sataa, he juoksevat sisalla ympari koulua (!!) Mua naurattaa se aina, koska koulu ei ole mitenkaan hirvean suuri, no he juoksevat sita sitten miljoona kertaa ympari.
Koulun punttisali on myos suosittu, footballpojat punttaavat, mutta myos muutamia tyttoja treenaa siella. Eilen olin suunnitellut juoksevani muutaman kaverin kanssa koulun jalkeen, mutta satoikin kaatamalla. No tiesin, etta kuntosalilla on vakea, joten mentiin sinne. Oli hauska hetki, kun tajusin taalla ma oon Amerikassa, tekemassa vatsoja ja treenaamassa suurien footballpoikien kanssa. Mutta pakko sanoa, etta ne on tosi ystavallisia kaikki. Auttaa jos tarvin ja antaa ymmartavaisia katseita, kun vahennan painoja(painoT) laitteista niiden jaljilta. Mutta joo, rakastan tata urheilumielta taalla. Parasta, ja tiedan etta tata tulen kaipaamaan.
        Mitas muuta mulla olis? Ilmat alkaa kylmenemaan, aamuisin vasyttaa, vaatevarasto taytyy (rahat kuluu) ja kaikkeen alkaa tottuu. Monesti unohdan, etta olen Amerikassa, mutta kun muistan sen, alkaa hymyilyttaa. Taalla ma olen, vahvasti menossa mukana! Ja tyytyvainen kaikkeen uuteen, outoon ja jannitavaan. Olen huomannut, etta taalla suhtaudun asioihin rennommin. Ajattelen, etta vaikeuden niin kuuluu tahan vuoteen, eika voi olettaa kaiken olevan mahtavaa, mutta ongelmien jalkeen kaikki pienet jutut tuntuu niin mahtavan kivalta. Oh, on se Julia niin syvallinen ajattelija! Totta, tiedan :)

Loppuun haluaisin toivottaa kaikille hyvaa marraskuuta! Joulu lahestyy, onko mun joululajat jo valmiina postitukseen? (HEH vitsivitsi)
Terveisia sulle, joka lukee tata!

Toivottaen,
Julia, joka ei koskaan lue tekstejaan lapi ennen julkaisua..hih!

MINA VAUHDISSA



mina ja siskoni joraamassa haissa!

Halloween!

Kato moroo, mina taalla taas! Alkaa luulko et mulla on taalla tylsaa, kun taas kirjoitan. Meilla on syysloma. Rakastan tata. Normaalit kouluviikot on aina taynna kaikkea. Pitaa muuten sanoa, et amerikan nuoret on jotenkin superenergista vakea. Sita on vaikea selittaa, mutta nailla riittaa aikaa kaikkeen toimintaa. Oon vaan et, joo kylla, ulkoiletetaan koiraa-klubi kuulostaa kivalta. heh. Ei mut oikeesti olen meidan koulussa n.5-7 toimivassa klubissa! En edes tieda mita ne tarkalleen on. Mun sisko taalla on kaikessa mukana, ja ma sit sen mukana. Mut se on parasta, mita sa voit tehda vaihtarina. Menna kaikkeen mukaan.

 Tulin juuri kotiin viimeisesta footballpelista. Viimeisesta. Havittiin, mut voin sanoa et oli hauskaa! Ma muistan mun ekan pelin, kun ihmettelin miten ihmiset ottaa sen pelin niiin tunteella. Muistan myos, kuinka katsomo, jossa High Schoolilaiset huutaa ja hyppii, ne kaikki jotenki tuli hyvin juttuun kaikkien kans ja niilla oli superhauskaa. No, vaikka itse sanonkin, tanaan tajusin et mina olin siella huutamassa, tanssimassa ja juttelemassa kavereiden kanssa niin,kuin kuka tahansa. Sita vaan alkaa kotiutuu tanne. Aika mahtava tunne. Pelin jalkeen hengasin Samin kanssa Walmartin parkkipaikalla. Oltiin et cool paikka hengata, muut painaa afterpartyis ja me hengataan taalla. Me istuttiin autos, syotiin jaateloa ja puhuttiiin. Mut just tan takia Sam on such a good friend.

Ma oon miettinyt onko mitaan, mika ottais mua paahan taalla. Olenko loytanyt Amerikasta jotain, mista en tykkaa. Pakko sanoa, et ei ole tullut asiaa eteen, mika arsyttais. Ma tykkaan small talkista, koulusysteemista, "urheilu on elamamme"-hengesta, kirkkoelamasta, kouluspiritista mika on niin totta taalla.. hmm okei, nyt tiedan. Kouluruoka on se, mika raivostuttaa mua taalla. Tai ei raivostuta, mita ma valehtelen. Se on vaan niin erillaista. Epeterveellista, ei tayta hyvalla tavalla ja se on vaan niin holmoa. Joten jokaisen, joka valittaa kouluruosta Suomessa, pitaisi tulla morjestaa kouruokaa taalla. Mutta siis ma tykkaan tasta jenkkielamasta, se ei ole niin erillaista, kun Suomessa ajattelin. Ja Warrenton on pieni kaupunki Amerikan nakokulmasta. Taalla kaikki tuntee toisensa, ja ma ajattelen et taa on hyva paikka kasvaa, seka viettaa vaihtovuoden!

Voin sanoa, etta rakastan mun koulua taalla. En sano, ettta nauttisin opiskelusta, ja jokapaivaisista laksynkuulusteluista, mutta nekin menee. Ma tykkaan kouluelamasta. Siita kuuluisasta kouluhengesta, mika vallitsee varmasti monissa High Schooleissa. Koulunvarit, koulunmaskotit, kannustushuudot ja urheilumenoista. Sita ei pysty selittaa, mutta ma vaan itken sisallani, miksei meilla Suomessa lisata kouluun naita Ne tekee koulusta paikan, jossa oikeasti viihtyy tosi hyvin. On myos totaallisen erillaista, miten oppilaiden ja opettajien suhde toimii taalla. Molemminpuolinen kunnioitus, ja taalla oppilaat tykkaa opettajista. Mun aidinkielenopettajan luokkahuoneen seinalla on miljoonia " I love You Ms.Heimburger" lappuja, joita oppilaat kirjoittaneet hanelle. Ja tama kyseinen opettaja on mahtava. Aina hyvalla tuulella, ja kyselee oppilaiden kuulumisia. Taalla on niin hupaisaa, koska myos opettajat voi sanoa sulle "I love you" ja Ms.Heimburger sanoo tata mulle. Ja tata lausetta ihmiset kayttaa todella usein. Siihen tavallaan turtuu, sita sitten aina sanoo "I love you too" Myos, kun sa kavelet kaytavalla, monien opettajien, kirjastotatien, talonmiesten ja coutsien kans voi heitella ylavitosia. Se on niin hauskaa! Monet opettajat, joita en edes tunne, moikkaa mua nimella. Tuntuu kivalta, ainakin taalla koulussa vaihtarit on otettu kivasti vastaan. Ma viihdyn Warrentonin High Schoolissa. Go Warriors!!


  Onko koti-ikava? Monet kyselee tata multa taalla. En olisi ikina uskonut, etta vastaan ettei ole. Mulla on kaynyt superhyva tuuri mun perheen kanssa. Uskon, etta se on auttanut tosi paljon. Oon saanut kavereita, ystavia, ja monet asiat on vaan sujunut. Tiedan, etta taa vuosi menee niin nopeasti, etta haluan vaan elaa tan taysilla. Kun tiedan, etta kotona kaikki hyvin, ni en koe koti-ikavaa. En ole kertaakaan ajatellut, mita ma taalla teen. Arvostan, kuinka hyva paikka Suomi on elaa. Mutta samalla sita tajuaa, etta ei ole ainoaa oikeaa tapaa elaa. Ja on mieletonta, etta mulla on taman vuoden jalkeen kaksi kotia. Monet kyselee, etta olenko ajatellut palata takasin collegeen, ja ei se tyhma kysmys ole...vai mita aiti ja isa? Yksi rouva mein kirkosta sanoi "ota taalta kaikki hyvat puolet mukanasi Suomeen, ja jata tavat Amerikkaan joita et halua pitaa" Ymmarran mita han talla tarkoitti. Taalla nakee tapoja, joita en valttamata ymmarra, tai oon vaat et hoh hoijaa, ei mun niita tarvi otta mukanani, mut voin ottaa ne tava, joista tykkaan. Ja sen aion tehda.

  Taalla on Halloween. Joo, se on todellakin taalla iso juttu. Oon joutunut katsomaan monia kauhuleffoja, ja meinannut oksentaa, koska en sieda niita. Kenen aivot tekee niin mielettoman oksettvia leffoja. Yh! Tuun joskus kertoo mita kaikkee ollaan jo tehty liittyen Halloweenin. Mutta nyt ma lahden leffaaan!

  Palaillaan koti Suomi!

"We are like that"

MOI.

 On mahtava tunne, kun loytaa maailman toiselta puolelta ihmisia, joista tulee sulle maailman tarkeimpia ystavia. Mun hostsisko on tosi tarkea mulle taalla. Kelseylle voin puhua kaikesta, ja se auttaa mua tilanteessa, kun tilanteessa. Ma oon saanu kasan uusia kavereita, monia tuttuja, joiden kanssa tykkaan olla. Kavereita saa helposti, mut oon saanut monia tosi tarkeita ystavia. Ja kaikki tietaa mika ero kavereilla ja ystavilla on. Se on suuri ero.
 Sam on yksi mun parhaista kavereista taalla. Joidenkin ihmisten kanssa vaan klikkaa, ja Sam on yksi niista. En tuu ikina unohtaa meidan hetkia yhdessa. Voi moro, ollaan koettu lyhyessa ajassa niin paljon. Se on elanyt mun kans elamani ehdottomimmat noloimmat hetket, mut myos jakanut superhauskoja hetkia. Kaydaan samaa kirkkoa ja koulua. Juostiin Cross Countria, ja tullaan pelaa kevaalla socceria. Oon saanut miljoona kertaa Samilta kyydin harkkojen jalkeen kotiin. On niin ihanaa, kun voin aina kysya silta kyytia jos tarviin. Ma puolestani tarjoon sille mein lempikahvit leipomosta. Sen autossa ei ole radiota, kuunnellaan sit aina puhelimesta. Ei voida puhua jos yritetaan kuunnella sita musiikkia. Sen auto on sisalta torkessa kunnossa, ja ma rakastan sita tunnetta, kun huomaan et joku muukin on tassa maailmassa epasiisti (laiska!!) Samin vanhemmat ovat mahtavia. Voisin sanoa, et ne on mun kakkosvanhemmat taalla. Meilla ei ole samoja tunteja koulussa, eika juurikaan nahda koulussa. Ma niin toivoisin et meilla olis yhteista kouluelamaa.
    Aina silloin talloin, kun mietin et ens syksyna oon takasin Suomessa, ja mietin et mita tulen kaipaamaan taalta. Sam tulee heti nopeesti mieleen. On tottakai monia nimia, mut Sam on helppo nostaa esiin, koska oon viettanyt sen kans sellasia hetkia, joita on vaikea olla unohtamatta. Se on todellinen ystava.



Sam ja mina ennen CC kisaa.

                             Naihin ystavyyskuviin on kiva lopettaa. On myos ihana tietaa, etta mulla on siella Suomessa maailman parhaimpia kavereita. Ootte tarkeita!

PS. taa Missorin saa on jotain uskomatonta. Kaikki vuodenajat sitten voi olla samalla viikolla.

Terveisii kotiin,
Julia

Se toinen itku

Hei nyt koettu. Tunne, jota en olisi uskonut viela kokevani.

Ma palasin just kotiin meidan Cross Country tiimin viimeisesta kisasta. Juostiin kisa superkauniissa syksyisessa puistossa, kaunein paikka ever! Kuitenkin, taisin juosta oman ennatykseni, mutta olin kuitenkin pettynyt juoksuuni, koska en antanut kaikkia energioitani. Koska lopussa oli viela virtaa, ja olisin halunnut lopettaa kauden superhyvaan juoksuun. Juoksun jalkeen alkoi itkettaa, luulin ensimmaisena, etta itken juoksuani. Tajusin etten todellakaan itke sita. Itketti, koska iski tajuntaa, etta tassa se oli. Maailman uskommattoman loistava yhteishenkinen tiimi. Ma oon kokenut kolmessa kuukaudessa elamani hauskempia hetkia. Rakastan kaikkia tiimilaisia, mutta muutamien tyttojen kanssa olen tullut niin laheisiksi, etta alkoi itkettaa, koska ne on mulle jo niin laheisia ystavia, eika ma enaan koskaan tule kokemaan yhteisia bussimatkoja, hengaamia harjotusten jalkeen tai yleensakaan kokemaan niita jokapaivaisia harjoitusrutiineja heidan kanssa.
   Taisin samalla ymmartaa et naita hetkia tulee miljoona eteen, mita edemmas vuosi etenee. Uskon, etta tanaan tunsin jonkin pysahdyksen, tunteen etta ma todellakin rakastan olla taalla. Koska ma tunnen et oon paassyt toimintaa mukaan ja saanut ystavia. Ystavia, joista oikeasti valitan niin paljon etta itketti.
   Halusin vaan nopeeti tulla kertomaan mun itkukokemuksen, koska tama oli vasta mun toinen kerta kun itkin. Ja mikako oli ensimmainen? No itkin, kun mun CrossCountry kuvat oli oksettavia. Enka nyt leiki mitaan draamakuningatarta, mutta kun sain ne kateeni olin vaan et morokiitos, olisi kiva nahda mun kaula jossain, ja oma hymykin olisi plussaa. Joten siis, taalla menee todella hyvin, kun mun itkunaiheet on tata luokkaa. haha.

 Ma lahden purkaa mun tavarat, ja nukumaan. Hei on ollu tosi kiva kuulla et mun blogilla on lukijoita. Kiitos kaikille, kiva et jaksatte lukea.


                                                             Terveisii taalta!

 

LOOKING GOOD

Elan unelmaani!

Heippa!
Pahoittelen heti aluksi, etta mun kirjoittaminen on saanut pienen tauon. Mutta aina, kun taalta ei kuulu mitaan, olkaa hyvilla mielin, mulla on vaan superkiire! Mutta tosiaan nyt on syyskuu. En voi uskoa, etta ensi viikolla tulee kaksi kuukautta taytee Amerikassa. Tuntuu et juuri saavuin tanne, toisaalta tuntuu et oon ollut taalla jo tosi kauan.
Alan tottua kaikkeen. Warrenton tuntuu mun kodilta, ei viela taydellisesti tietenkaan, mut siten, et kutsun tata mun kodiksi. Mika parasta, mulla on kaynyt mieleton tuuri perheen kanssa. Ma kutsun mun hostvanhempia aidiksi ja isaksi. Mun sisarukset taalla alkaa tuntua jo sisaruksilta. Pienta vaantoo, mut nopeesti vaihtuu nauruksi. Ma tunnen kodin saantoja, ja teen kotitoita samoin, kun muut perheen lapset. Perhe on taydellinen mulle. Oon ollut kiitollinen siita jo alusta alkaen. Joten ma oon hyvassa huolessa taalla!

        Ma jannitin alusta alkaen tulenko saamaan ystavia. Kavereita saa helpolla, mutta ystavia ei aivan hetkessa. Kelseyn kaverit on ollut alusta alkaen mahtavia mua kohtaan. Mahtavia! Pyysivat sinne ja tanne, esittelivat uusille ihmisille ja mika parasta, joka paiva ystavyyssuhteet syvenee, mita enemman vietat aikaa niiden kanssa. Kelsey ja nyt meidan yhteiset kaverit, on mun kanssa samanhenkisia. Klikkaa sanon mina! Mika parasta olen saanut ystavia myos "omin avuin". Ja jo nyt mulla on ystavia, joiden kanssa voin olla taysin oma itseni. Parasta on, kun syntyy omia insidejuttuja, joita nauretaan joka kerta. Paasen helpommin keskusteluihin mukaan omieni juttujeni kanssa. On myos ihanaa, etta mun kanssa samassa koulussa on Nino from Russia ja Laura from Brazilia. Se nyt vaan on sillai, et vaihto-oppilailla on tietynlainen yhteys. Me ollaan erillaisa, mut meita yhdistaa moni asia taalla. Samat ilot ja surut. Ollaankin menossa huomenna kolmestaa syomaan koulun jalkeen ja ihan vaan jutteleen kaikesta, koska koulussa ei ikina ehdita puhumaan. On hauskaa, kun me kaikki puhutaan omilla aksenteilla ja kenellakaan meilla ei viela englanti oo paassyt kukoistukseen....heh.


Cross Country!! Kylla mun kilpailu-ura on lahtenyt taalla kayntii. 13th ja 9th. Eli olen ollut kahdesti mitaleilla. Mutta avoimesti, en tunne olevani huono siina, mutten kylla tahtiainestakaan. Ma rakastan meidan tiimia. Sen kautta oon tehnyt muutaman tosiystavan, ja kasan kavereita. Kenestakaan tiimilaisesta en keksi ainoaa pahaa sanaa. Hyvia ihmisia, me kannustetaan toisiamme ja tsempataan, kun juoksu ei kulje.
  Koulun jalkeen treenit kolmesta puol viiteen, joka paiva. Viikkosin 1-2 kisaa. Kisamatka 3.1 mailia. Uskon et se on 5km? Kisa juostaan siis maastossa, se on tappavaa, mut kun vihdoin ylitat maaliviivan, tunnet niin suurta iloa, etta moro! Harjoitukset vaihtelee. Alkulammittelyiden, veryttelyiden ja venytyksien jalkeen muutama sprintti ja valmentaja mr Speidi kertoo minka matkan tanaan juostaan. Ne vaihtelee 1 mailista 4-5 mailiin. Alussa ollaan etta eeih mun jalat sattuu, tanaan ei kulje, vasyttaa, mutta kun lopulta lahdetan matkaan ni ollaan kaikki tyytyvaisia. Mun henkilokohtainen tavoite on saada paahan henkistavoimaa enemman. Coach sanoo, et kisassa " push yourself" enemman. Ma juoksen treeneissa helposti, mutta kisassa tilanne on eri. Eli mun pitaa uskoa omiin voimiin enemman eika ajatella "tas ma nyt sit holkkailen, joo mee ohi vaan, hyvin sujuu".

Ma oon suoraan sanottuna hammentynyt kuinka paljon rakastan kirkkohenkea taalla. On vaikea kuvailla miten se on niin mahtavaa, mutta se on. Rukoileminen on taalla niin mukana kaikessa. Ennen cross country kisaa, joukkoe kokoontuu yhteen, pitaa kasista kiinni ja joku alkaa rukoilee. Se voi olla, kiitos et saadaan olla terveita, kiitos Lord etta ollaan yhdessa, anna meille voimaa tahan kisaa, ala anna meidan loukata itseamme. Voi kuulostaa holmolta, mutta ma tykaan tavasta. Siina samalla tajuaa, etta totta, taa on mahtavaa, kiitos!
   Urheilu ja kristillisyys on yhteydessa. Loukkaantuneille pelaajilla rukoillaa nopeaa paranemista. Perjantai aamuisin on kirkkoklubi. Ei sen nimi oo kirkkoklubi, se on koku FCCF joku. En muista. Mut kuitenkin se kestaa puol tuntia ennen koulun alkua. Ajattelin et siel olis muutama ihminen, mut ei se luokkahuone on taynna High Schoolilaisia. Siella, joku lukee otteita raamatusta, rukoillaan. Rukoillaan onnea matikankokeeseen, loukkaantuneeseen serkkuun tai ihan mihin vaan. Olen sanonut monesti et rukoillaan mun perheella ja kavereilla on kaikki hyvin Suomessa. Sun ei tarvi olla himouskovainen, mut siella tajuaa et elama on ihanaa ja et pida huolta kavereista ja muista olla kiitollinen terveydesta. Noiden jalkeen on aina hyva ja turvallinen olo.

Hei ihan pakko sanoa tahan valiin et tulin juuri hampurilaissyontikisasta. Oltin katsomas sita, ja huh huh. Ollaan Amerikassa.

Apua, voin sitte avoimesti kertoa, etta viime viikko oli hulluista hulluin! Homecoming week! Joka paiva oli eri pukeutumisteema, jokin holmo. No luulin, etta kun ollaan Amerikassa ni kaikki pukeutuu. No ei pukeutunut, tunsin joka itseni idiootiksi, kun istuin luokas mm. sadevaatteet paalla. Ainoana. Ms. Hawkins, historian opettajan kanssa aina naurettiin, et jaa oon taas ainoa. Ei haitannut, oli kivaa! Perjantaina Homecoming footballa kotipeli, ja lauantaina tanssiaiset. JA KYLLA, MINULLA OLI DEITTI! Maksoi ruoat ja availi ovet. Oli superkiva ilta! Viikolla oli myos ensimmainen footballgame, jossa ma paasin olemaan centteri. Hoidin hommani hyvin kentalla, seka vaihtopenkilla. Taa peli oli siten, etta pojat oli cheerleadereit ja tytot pelasi footballpelin. Hauska kokemus! Koko viikon vaan tapahtui kaikkea. Oli homecoming paraatia ja muutama Cross Country kisa. Juku.

     Hei taalla kun oon, kerron nyt kaikille yhteisesti, etta anteeksi, kun ootte kamut lahetellyt mulle facebookissa ihania viesteja et miten menee ja kertonut kuulumisia sielta. Arvostan, kiitos! Mutta mulla kestaa vastata tuhatmiljoona vuotta, koska taalla vaan on superkiire. Tama on perheen kone, ja kaikilla rajallisesti koneaikaa, ja mulla paljon koulujuttuja koneella, joten se aika menee nopeasti. Ei se aika siis ole minuuttiaikaa, vaan tasapuolisesti kaikille, mika on hyva. Ja skypetykset on niin jaany..Yritan aidin ja isan kanssa skypeilla kerran viikossa, ja sekin vaatii jarjestelya. Mutta siis kiitos kaikille, kiva saada viestia sielta.
  
Tosiaan kohta kaksi kuukautta taalla. Mun ja Amerikan suhde vaan vahvistuu. Mahtavaa. En voi sanoa, muuta kun et elan unelmaani. En voi olla, kun kiitollinen mun perheelle Suomessa. Aiti ja isa, ootte rakkaita ja oon niin kiitollinen teille tasta vuodesta. Ma pystyn tan vuoden jalkeen mihin vaan, mulla on jo sellanen tunne.

Heippa ja hyvaa lokakuuta kaikille!
  

PS. kuvat tulee myohemmin

MINA TAALLA MOI

Heippa kaikki! Paatin kirjoitella, koska ensimmainen kuukasipaivani lahestyy taalla. Se on merkittava, koska olen selviytynyt melkein kokonaisen kuukauden vieraassa maassa, seka kulttuurissa ihmisten kanssa, jotka olen tuntenut sen pienen ajan elamastani. On suuri muutos elaa taalla, koska ihmiset eivat tieda minusta, ja tutustumisprosessi on tehtava jokaisen uuden ihmisen kanssa. Se on joskus turhauttavaa, mutta samalla niin mahtavaa. On ihana tavata uusia ihmisia, taalla tajuan, kuinka paljon maailmassa on tutustumisen arvoisia ihmsia ja paikkoja. Tuntuu mahtavalta, kun ihmiset muistavat mun nimen, mutta samalla olen lievasti pettynyt itseeni, en oikeesti muista ihmisten nimia. Se harmittaa pahasti, koska koulussa on ihanaa, ihmiset moikkailevat "Hi Julia!" olis niin kiva vastata " Hi joku". Kato ei mitaan, ma vaan hymyilen ja moikkaan takasin, jatan sen nimen sitten vaan pois, eihan se niin oleellinen juttu ole..
     
         Koulussa sujuu paremmin. En enaan saa paniikkikohtauksia lokerolla. Otan kylman asenteen, asettelen  numeroyhdistelmat tarkasti ja lokero aukee. Pienet voitontanssit tai viereiselle kaverille "kato kato, ensimmaisella kerralla!" Tana aamuna ma muistan ajatelleeni, et ne lokerot on ihmeellisia. Todella pieni lokero, mutta mahtuu kaikki oleellinen. Mun tunnit on helpot, mutta viimisilla tunneilla alkaa taistelu vasymysta vastaan. Vahan nalka, vasyttaa, voin kertoa et taistelu on silloin alkanut. Muutamat tunnit ei edelleenkaan nappaa, mut nailla mennaan.
Yksi tunti on ylitse muiden, tunti jota arvostan.
Social Skills. Tunti, jonka merkitysta en voi tarpeeksi korostaa. Oon ymmartanyt, et se on ainostaan meidan High Schoolissa. En tieda mten tunti yleensa esitellaan, mutta ma kerron siita omin sanoin. Tunnilla opiskellaan miten autetaan kehitysvammaisia lapsia ja nuoria oppimaan erillaisia sosiaallisia taitoja. Esittelemaan itsensa, keskustelemaan, keskittymaan, huomioimaan toiset. Sellaisia taitoja, jolla he paasevat paremmin sosiaallisiin tilanteisiin mukaan. Ja mika on tarkeinta, me paastaan auttamaan heita, koska meidan koulussa on kokonainen luokka, joilla on jokin erityisvamma. He sokeita, tai eivat pysty puhumaan. He voivat olla isossa pyratuolintapaisessa laitteessa, eivatka pysty koskaan syomaan kiinteeta ruokaa. Yksi nuori tytto, on naissa letkuissa, mista han saa nestemaista ruokaa, kun me muut juostaan ruokalaan, ja ihmiset valitta kouluruoasta. Voin keroa, etta tama tunti on jo nyt muuttanut mua. Monet nuoret eivat hallitse puhettaan, tai Haley, joka ei osaa puhua, han on vauva ikaisen tasolla henkisesti. Kaikki nuoret eivat ole kehitysvammaisia, heilla voi olla paha keskittymishairio tai eivat pysty olemaan sosiaallisissa tilanteissa. Me sosial skills tuntilaiset hengataan heidan kanssa, jutellaan viikon tapahtumista, pidetaan keskustelua ylla, vaikkeivat he pystyisivat vastaamaan. Suurin osa meista myos syo heidan kanssaan samassa pyodassa ruokalassa. Parasta on, kun koulun yksi parhasita football tahdista syo ja hengaa heidan kanssaan paljon. Talla kyseisella tunnilla olen oppinut enemman, kuin missaa muualla. Talla tunnilla me myos opetellaan muistamaan asioita, aloittamaan keskustelu kenen tahansa ihmisen kanssa maailmassa, ja puhumaan vakuuttavasti. Olen puhunut jo kolme puhetta englanniksi, ilman valmistelua. On mahtavaa, koska nyt tuntuu etten enaan pelkaa puheita, enka tilanteita, jossa mun pitaa nousta ja alkaa puhumaan. Oli se englantia tai suomea.
Piti viela sanoa, etta elama voi muuttuu sekunissa. Koulussa on poika, joka oli vuosi sitte football tahti, suosittu normaali teini-ikanen. Han oli  pahassa auto-onnettomuudessa, menetti puhekykynsa, halvaantui. Kaverit katosi nopeasti, naan hanet aina silloin talloin koulussa. Tuntuu niin pahalta. Samalla muistan, kuinka tarkeeta on olla kiitollinen terveydesta.
Okei nyt muihin aiheisiin, mutta nyt tiedatte, etta kylla ma taalla jenkkikoulussa opin, ehken matikkaa, mut viela jotain tarkeenpaa. 

   Luulin, etta ihmiset kyselisivat holmoja kysymyksia, tai olisivat muuten vahan tyhmia, mutta ei! Kukaan ei ole kysynyt yhtaan tyhmaa kysymysta, ihmiset tietavat missa Suomi on, ja tietavat maailman menosta melko paljon. Kaksi yleisinta kysymysta on, kuinka sanon mun sukunimen ja mita mulla on hampaassa. Mun hammaskoru on julkkis taalla. Ihmiset tulevat ja kyselevat olenko mina se tytto, jolla on koru hampaassa. Jep, ma se olen. Ihmiset ovat taalla avoimempia, ja iloisempia kuin Suomessa. Mutta ero ei ole niiiiin suuri mita kuvittelin. Ihmiset ovat ihmisia, oli paikkakunta Warrenton tai Turku. Taalla huomaa tosi paljon pikkuisia kulttuurieroja, mutta mietein et voisin joskus tehda niista oman blogimerkinnan.

Meilla oli viime viikonloppu pidendetty, joten tehtiin reissu suurelle jarvelle, missa isovanhemmat asuvat. Mieleton paikka, turistirysa, Reisulla veneiltiin, uitiin, shoppiltiin, syotiin ja nimigolfattiin. Oli tosi kivaa, mut samalla tajusin et lomat tulee olemaan vaikeita, silloin miettii kotia ja perhetta. Mutta positiivisella mielella mennaan, haikeuskohtauksia on, mut en kertaakaan ole itkenyt koti-ikavaa, joten ei hatia mitia. Oli kylla onnistunut reissu!

 Ma en en enaan ole cheerleader, ma juoksen cross countrya! Juku ma tykkaan siita. Ma kavin cheerleading harkoissa muutaman viikon, siistia hommaa, tykkasin tytoista ja sain sita kautta uusia kavereita, mutta jokin mattasi. En saanut hikea ja sellasta urheilumeininkia mita kaipasin. Mulla ja mun Brazilia vaihtarikamulla oli try outit, me molemmat  onnistuttiin paasemaan JV joukkoeeseen, muttei Varsityyn, mika on se parempi ja vanhempi tiimi. Ma sitten tein oman paatoksen, repasin ja otin selvaa jos paasen kokeilemaan juoksua. Mutta tosiaan nyt elama hymyilee urheilumielessa, koska oon ilonen et paasin tutustuu cheerleading harjoituksiin, mut viela iloisempi, etta ma on osa cross country tiimia. Ma rakastan sita joukkoetta, mut otettiin niin hyvin vastaan, ja muutamat tytot on mulle jo tosi tarkeita, oon tosi ilonen. Mulla on ensimmainen kilpailu lauantaina, toivottakaa onnea!

Huh huh, musta tuntuu, etta en saanut kerrottua nyt asioita tarpeeksi, mutta tarkeinta, etta saitte elonviestia taalta kaukaa. Piti muuten sanoa, etta taalla en jannita asioita, oon ottanut asenteen, etta mun ei kannata tressata asioita, koska muuten taa vuosi olisi ainoastaan tressia, koska koko ajan uusia asioita ja tilanteita.
   Ma toivon, etta kotona kaikki tosi hyvin, terveisia sinne! Erityisesti ihanalle pikkusisko Ainolle terveisia! Aidille ja isalle tsemppia, tiedan etta on rankkaa, oma ihana hillitty hyvinkasvattu lapsi on maailmalla, mutta onneksi vain kokemusmatkalla!

Moikka! Ja muuten, en aio lukea tekstiani uudelleen, koska tiedan, etta sanat hyppelevat ja teksti hamaraa. Poissa silmista, poissa mielesta!

mOikKA!

Hengissa ollaan!

Moikka kaikki! Ajattelin paivitella nyt hieman kuulumisia taalta, koska tajusin etta kuukaudessa tapahtuu niin paljon asioita, ja sitten kun alan niita tiivistaa, ni lopputulos on et jatan kaiken pois, ja laitan et kivaa on moro. hoho.
Mutta siis kaksi viikkoa on elanyt taalla, ja elama on taalla niin hupaisan samanlaista, kuin kotona Suomessa. Englantinin puhuminen ei ole mitenkaan kohonnut kukoistukseen, mutta joka paiva se paranee ainakin vahan, ja siita ma oon ilonen. Hauskaa huomata, etta sita vaan parjaa tallakin kielitaidolla, koska elekieli on aina messis mukana! Aina valissa tulee pienia vaarinkasityksia, mutta en mitaan suuria radikaaleja shokkeja ole aiheuttanut.
Aamut on yhta hankalia, kuin aina kotona Suomessakin. Ja joka aamu, muutaman sekunin oon ihan pihalla et missa oon, mut se menee hetkessa ohitse, kun tajuun et juku ma oon Amerikassa. Ikava ei oo iskenyt mitenkaan kovana, tottakai mietin joka paiva, etta miten siella menee ja etta toivottavasti kaikki on hyvin. Mutta koska tiedan, etta pienet ikavahaikeudet kuuluu tahan, ni niihin tottuu ja tajuu, etta vaikka olisi kuinka kivaa taalla, on ihan normaalia ja suotavaa, etta pieni ikava on suomivakea. Joten ootte mun ajatuksissa kylla kaikki!
               Ai mita oon tehnyt taalla? Oon tavannut mun Amerikan isovanhempia, enoja serkkuja tateja. Kaikkiin on ollut ilo tutustuu, varsinkin perheen isoaitiin, joka oli ehka haskin tapaus ikina! Eiku oikeesti, ma vaan seurasin vieresta, kun vitseja sateli joka suunnasta. Oon nahnyt miten amerikan nuoret juhliin kesaloman paattymista, kaynyt tupatreffeilla, kokenut car washin, syomassa uusissa paikoissa, kokkaullut kavereiden kanssa, katsellut paivan leffoja, nahnyt ensimmaiset football ja baseball pelit, pelannut golfia.........eli istunut siina golfautossa, onko se golfauto? Sille on kyl joku toinen nimi? Oon myos selvinnyt ensimmaisita koulupaivista, jotka meni siina et ma vaan mietein et miten jonkun ihmisen aivot jalat ja henkinen hyvinvointi ehtii selviytyy niin minimaalisen pienessa ajassa tunnilta toisella, avaamaan vaikean numeroyhdistelmakaapin, etsimaan luokan ja kerroksen seka kaymaan vessassa. Mutta kato ei mitaan, ma selvian, mutta pienta kiiretta aina valissa pukkaa. Varsinkin koska jenkkikoulussa ei myohastymisia hyvalla katota.
   Sellasii tosi hyvii hetkii on ollut, kun huomaa et paasee kavereiden kanssa tutummaksi, pystyy keskustelemaan perheen kanssa laajemmin, ja huomaa et ne valittaa ja huolehtii susta kuin omasta lapsesta. Myos, kun oltiin syomassa mexicoravintolassa isolla porukalla, olin menossa maksamaan laskua, yhtakkia tarjoilijat lyo lierihatun paahan, puhuu espanjaa ja tunkee kermakakun naamaan. Yksi kavereita oli sanonut et mulla on tanaan syntarit, vaikkei ollut, niin ravintolahenkilokunta on tapana jarjestaa sulle pieni yllatyksen. Oli hauskaa. On myos parasta, kun sisaruksien kanssa lahenee, ja tuntee etta on osa perhetta. Oli voittajaolo, kun rukoilin ensimmaisen kerran ruokarukouksen englanniksi.
            Ma rakastan kayda kirkossa taalla. Sunnuntai aamuisin herataan, syodaan ja painellaan kirkkoon. Siel hengataan nuortenryhmassa ja jutellaan uskonnollisista asioista ja viikon tapahtumista. Oon pihalla, mut siel on hyva tunnelma. Lopuksi mennaan laulamaan ilosia ylistyslauluja ja juomaan kahvia. Taalla ihmiset tapaa kirkossa sukulaisia, ystavia se on monille varmasti viikon odotettu seurusteluhetki. On ihanaa, kun ihmiset muistavat mun nimen ja kyselevat miten on kaikki alkanut.

          Eli siis taalla arki on alkanut, eli iltaisin ei enaan voida menna minne huvittaa, koska koulussa se kostautuu vasymyksena. Yritan parhaani mukaan olla koulussa mukana, ja tehda annetut laksyt, siten miten mun taidot riittaa. En silti ota paineita, koska pelkka englannin kuunteleminenkin ja ymmartaminen on mulle haaste, joten iloitsen jos ymmarran mika sivu pitaa avata milloinkin. Mutta koulu varmasti helppoittuu ajan myota, vaikka saan olla kiitollinen et mulla on tosi rennot aineet! Terveisia ja tsemppia sinne Psylliin, Pomeen ja Merskalle, tiedan et siella sykitaan! :)
     Mutta taidan lopetella, tiedan etta olisi paljon muutakin ihan pienia juttuja kerrottavana, mutta alkaa nukuttaa, joten uni ennen blogia on mun uusi motto! Ja aiti pidan mielessa, etta mun pitaa nukkuu tarpeeksi!
         PS.niita kuvia tulee kylla, mutta kamera ei ole ikina mukana, kun sita tarvin. Onneksi mulla on koko vuosi aikaa kuvata, joten ei huolta! Noni nyt meen, moikka!

Taalla ollaan!

Eli olen vihdoin Amerikassa! Missorissa, Warrentonin kaupungissa. Taalla on jotenkin niin erillaista, toisaalta niin samanlaista. Lennot meni taydellisesti verrattuna siihen, kuinka paljon niita jannitin. Lensin Helsinki-Vantaa-Lontoo-Chicago-St.Louis. Kun lopulta saavuin onnellisesti St.Lousiin vastassa odotti koko host perhe seka paljon kavereita, joiden kanssa olin jutellut facebookissa. Oli mahtava tunne nahda kaikki ensimmaista kertaa, en unohda sita tunnetta koskaan! 

             Mun host perhe on taydellinen mulle. Sisko Kelsey 17, pikkusisko Mya 12, pikkuveli Caleb 11. Mom Jaime ja dad Eddie ovat hieman yli 30. Tosi nuorekas ja vauhdikas perhe! On mahtavaa, kuinka helpoksi he tekevat mun kotiutumisen tanne.

                          Oon olllut taalla vasta kolme paivaa, mutta paljon on ehtinyt jo tapahtua. Ollaan kayty tekemassa koululla mun lukujarjestys, ja voin kertoa et se on hauska!  Amerikan Historia ja Englanti pakolliset, mutta muuten sain valita tosi vapaasti tunteja. Valitsin ryhmaliikuntatunnin, draman, keramiikkakurssin ja...okei en muista muita, mutta kuitenki se vaikuttaa melko rennolta, joka on hyva, koska kieli tuo haastetta koko koulunkayntiin. Koulusta en osaa kertoa enempaa viela, koska ollaan vasta kayty siel muutaman kerran. Itse koulukoulu alkaa ensviikolla, jannittaa mutta Kelsey on mun tukena ja osaa auttaa ensimmaisina paivina.
Ollaan kayty ostoksilla, ja ostoskeskukset on taalla suuuuuuuria! Halvempaa paljon, kuin suomessa, mutta rahaa on mennyt silti kiitettavasti... oh no. Eilen oltiin koko paiva elaintarhassa, ja koko paiva oli mahtava, koska illalla oltiin viela kaveriporukalla syomassa. Aamuisin oon ollut Kelseyn cheerleerding treeneissa katsomassa, niin siistia! Tanaan meidan piti menna isolla porukalla golfaamaan, mutta talla hetkella sataa, joten en usko etta mennaan.
 Ah, taalla on kivaa, mutta kielen kanssa on ongelmia. Kaverit puhuvat niin nopeasti, ja tosi usein halusin sanoa jotain, mutta juuri kun muistan miten se sanotaan, juttu on jo vaihtunut. Mutta ma uskon, etta kaikki lahtee paremmin, kun vaan opin puhumaan paremmin.

Ja hei tasta blogista. En olis ikina uskonut et mina kirjoitttaisin blogia, mutta tan kautta kavrit ja perhe saa kotona kaikki yhteisesti tietoa mun menoista taalla. Yritan paivittaa tata kerran kuukaudessa, ja joo tiedan kuva ovat parhaita, mutta talla hetkella mulla ei ole paljon kuvia, ja muutenkin oon laiska niiden kanssa.

Taalla kaikki hyvin! Toivottavasti myos siella kotona!

See ya!

USA - Missouri - Warrenton

Kaikennäkösiä läksiäisiä juhlittu varmaan yli viikon, mut nyt viimeinki Amerikka kutsuu!
Vaikka jännittääki, niin innostus on huipussaan - jiihaa!
En hirveesti ehdi nyt kirjoittelemaan, koska lähtö hämöttää jo, mut päivittelen tunnelmia kun oon päässy perille (iik!) ja selvinny alkutohinasta.
See u later, alligator ! ♥