Taalla ollaan!

Eli olen vihdoin Amerikassa! Missorissa, Warrentonin kaupungissa. Taalla on jotenkin niin erillaista, toisaalta niin samanlaista. Lennot meni taydellisesti verrattuna siihen, kuinka paljon niita jannitin. Lensin Helsinki-Vantaa-Lontoo-Chicago-St.Louis. Kun lopulta saavuin onnellisesti St.Lousiin vastassa odotti koko host perhe seka paljon kavereita, joiden kanssa olin jutellut facebookissa. Oli mahtava tunne nahda kaikki ensimmaista kertaa, en unohda sita tunnetta koskaan! 

             Mun host perhe on taydellinen mulle. Sisko Kelsey 17, pikkusisko Mya 12, pikkuveli Caleb 11. Mom Jaime ja dad Eddie ovat hieman yli 30. Tosi nuorekas ja vauhdikas perhe! On mahtavaa, kuinka helpoksi he tekevat mun kotiutumisen tanne.

                          Oon olllut taalla vasta kolme paivaa, mutta paljon on ehtinyt jo tapahtua. Ollaan kayty tekemassa koululla mun lukujarjestys, ja voin kertoa et se on hauska!  Amerikan Historia ja Englanti pakolliset, mutta muuten sain valita tosi vapaasti tunteja. Valitsin ryhmaliikuntatunnin, draman, keramiikkakurssin ja...okei en muista muita, mutta kuitenki se vaikuttaa melko rennolta, joka on hyva, koska kieli tuo haastetta koko koulunkayntiin. Koulusta en osaa kertoa enempaa viela, koska ollaan vasta kayty siel muutaman kerran. Itse koulukoulu alkaa ensviikolla, jannittaa mutta Kelsey on mun tukena ja osaa auttaa ensimmaisina paivina.
Ollaan kayty ostoksilla, ja ostoskeskukset on taalla suuuuuuuria! Halvempaa paljon, kuin suomessa, mutta rahaa on mennyt silti kiitettavasti... oh no. Eilen oltiin koko paiva elaintarhassa, ja koko paiva oli mahtava, koska illalla oltiin viela kaveriporukalla syomassa. Aamuisin oon ollut Kelseyn cheerleerding treeneissa katsomassa, niin siistia! Tanaan meidan piti menna isolla porukalla golfaamaan, mutta talla hetkella sataa, joten en usko etta mennaan.
 Ah, taalla on kivaa, mutta kielen kanssa on ongelmia. Kaverit puhuvat niin nopeasti, ja tosi usein halusin sanoa jotain, mutta juuri kun muistan miten se sanotaan, juttu on jo vaihtunut. Mutta ma uskon, etta kaikki lahtee paremmin, kun vaan opin puhumaan paremmin.

Ja hei tasta blogista. En olis ikina uskonut et mina kirjoitttaisin blogia, mutta tan kautta kavrit ja perhe saa kotona kaikki yhteisesti tietoa mun menoista taalla. Yritan paivittaa tata kerran kuukaudessa, ja joo tiedan kuva ovat parhaita, mutta talla hetkella mulla ei ole paljon kuvia, ja muutenkin oon laiska niiden kanssa.

Taalla kaikki hyvin! Toivottavasti myos siella kotona!

See ya!