Mutta siis kaksi viikkoa on elanyt taalla, ja elama on taalla niin hupaisan samanlaista, kuin kotona Suomessa. Englantinin puhuminen ei ole mitenkaan kohonnut kukoistukseen, mutta joka paiva se paranee ainakin vahan, ja siita ma oon ilonen. Hauskaa huomata, etta sita vaan parjaa tallakin kielitaidolla, koska elekieli on aina messis mukana! Aina valissa tulee pienia vaarinkasityksia, mutta en mitaan suuria radikaaleja shokkeja ole aiheuttanut.
Aamut on yhta hankalia, kuin aina kotona Suomessakin. Ja joka aamu, muutaman sekunin oon ihan pihalla et missa oon, mut se menee hetkessa ohitse, kun tajuun et juku ma oon Amerikassa. Ikava ei oo iskenyt mitenkaan kovana, tottakai mietin joka paiva, etta miten siella menee ja etta toivottavasti kaikki on hyvin. Mutta koska tiedan, etta pienet ikavahaikeudet kuuluu tahan, ni niihin tottuu ja tajuu, etta vaikka olisi kuinka kivaa taalla, on ihan normaalia ja suotavaa, etta pieni ikava on suomivakea. Joten ootte mun ajatuksissa kylla kaikki!
Ai mita oon tehnyt taalla? Oon tavannut mun Amerikan isovanhempia, enoja serkkuja tateja. Kaikkiin on ollut ilo tutustuu, varsinkin perheen isoaitiin, joka oli ehka haskin tapaus ikina! Eiku oikeesti, ma vaan seurasin vieresta, kun vitseja sateli joka suunnasta. Oon nahnyt miten amerikan nuoret juhliin kesaloman paattymista, kaynyt tupatreffeilla, kokenut car washin, syomassa uusissa paikoissa, kokkaullut kavereiden kanssa, katsellut paivan leffoja, nahnyt ensimmaiset football ja baseball pelit, pelannut golfia.........eli istunut siina golfautossa, onko se golfauto? Sille on kyl joku toinen nimi? Oon myos selvinnyt ensimmaisita koulupaivista, jotka meni siina et ma vaan mietein et miten jonkun ihmisen aivot jalat ja henkinen hyvinvointi ehtii selviytyy niin minimaalisen pienessa ajassa tunnilta toisella, avaamaan vaikean numeroyhdistelmakaapin, etsimaan luokan ja kerroksen seka kaymaan vessassa. Mutta kato ei mitaan, ma selvian, mutta pienta kiiretta aina valissa pukkaa. Varsinkin koska jenkkikoulussa ei myohastymisia hyvalla katota.
Sellasii tosi hyvii hetkii on ollut, kun huomaa et paasee kavereiden kanssa tutummaksi, pystyy keskustelemaan perheen kanssa laajemmin, ja huomaa et ne valittaa ja huolehtii susta kuin omasta lapsesta. Myos, kun oltiin syomassa mexicoravintolassa isolla porukalla, olin menossa maksamaan laskua, yhtakkia tarjoilijat lyo lierihatun paahan, puhuu espanjaa ja tunkee kermakakun naamaan. Yksi kavereita oli sanonut et mulla on tanaan syntarit, vaikkei ollut, niin ravintolahenkilokunta on tapana jarjestaa sulle pieni yllatyksen. Oli hauskaa. On myos parasta, kun sisaruksien kanssa lahenee, ja tuntee etta on osa perhetta. Oli voittajaolo, kun rukoilin ensimmaisen kerran ruokarukouksen englanniksi.
Ma rakastan kayda kirkossa taalla. Sunnuntai aamuisin herataan, syodaan ja painellaan kirkkoon. Siel hengataan nuortenryhmassa ja jutellaan uskonnollisista asioista ja viikon tapahtumista. Oon pihalla, mut siel on hyva tunnelma. Lopuksi mennaan laulamaan ilosia ylistyslauluja ja juomaan kahvia. Taalla ihmiset tapaa kirkossa sukulaisia, ystavia se on monille varmasti viikon odotettu seurusteluhetki. On ihanaa, kun ihmiset muistavat mun nimen ja kyselevat miten on kaikki alkanut.
Eli siis taalla arki on alkanut, eli iltaisin ei enaan voida menna minne huvittaa, koska koulussa se kostautuu vasymyksena. Yritan parhaani mukaan olla koulussa mukana, ja tehda annetut laksyt, siten miten mun taidot riittaa. En silti ota paineita, koska pelkka englannin kuunteleminenkin ja ymmartaminen on mulle haaste, joten iloitsen jos ymmarran mika sivu pitaa avata milloinkin. Mutta koulu varmasti helppoittuu ajan myota, vaikka saan olla kiitollinen et mulla on tosi rennot aineet! Terveisia ja tsemppia sinne Psylliin, Pomeen ja Merskalle, tiedan et siella sykitaan! :)
Mutta taidan lopetella, tiedan etta olisi paljon muutakin ihan pienia juttuja kerrottavana, mutta alkaa nukuttaa, joten uni ennen blogia on mun uusi motto! Ja aiti pidan mielessa, etta mun pitaa nukkuu tarpeeksi!
PS.niita kuvia tulee kylla, mutta kamera ei ole ikina mukana, kun sita tarvin. Onneksi mulla on koko vuosi aikaa kuvata, joten ei huolta! Noni nyt meen, moikka!
