maanantai 10. syyskuuta 2012

siellä on pileet(boom boom boom), mä täällä-tunnetta

Jenkkejä miettiessäni olen maailman surullisin ja samalla maailman onnellisin. Kaikki kuuntelee ja ymmärtää, kun kerron vuodestani. Mutta oikeasti, uskon, etta ainoastaan vaihtarit ovat niitä, jotka voi ymmärtää miten se vuosi yksin maailmalla muuttaa sinua. Tavallaan tulee olo, että sinne mentaessä olin yksin, selvisin. Takaisin tullessa olen tuttujen ympäröivänä, mutta tavallaan yksin. Olen yksin niinä hetkinä, kun alkaa itkettää ikävästä. Mun paras kaveri Sam, kun mä mietin sekunnin sitä, itku tulee. On oikeasti tosi ihanaa, ja helppoa puhua mun onnistuneesta, täydellisestä vuodesta kaikille halukkaille, sekä ei halukkaille. Kerron, että vautsi wau, sain paljon kavereita voi vaude oli paras vuosi. Mutta se ahdistus, ja tunne, kun siellä on enemmän kun se vau kivat kamut. Mutta, kun ihan oikeesti mulla on niin ikävä. Niin ikävä, ettei pystyis kertomaan mitään sen syvällisempää tarinaa mun ystävistä siellä. Jotenkin, ne on liian tärkeitä. Tuntuu epäreallistiseltä miten paljon, ja miten rakkaita ystäviä mulla on  Warrentonissa. On päiviä, joina mietein, että antaisin miljoonan jos saisin vaan nauraa ja matkia Bridemadesii Kelsey kanssa, tehdä Samin kanssa perus perjantain heartbreakes treffit, tai hengata Justinin kanssa päivä, ja elää.

 On niin monia asioita, joita kaipaan. Itse jutut, ja asiat, joita rakastan Jenkeissä ja sen kulttuurissa on jotenkin helpompi ymmärtää, että nyt mennään Suomessa ja sen tyylillä. Mutta vaikka mulla on täällä maailman parhaat ystävät, niiin ei se poista faktaa, että mulla on myös maailman parhaat ystävät siellä. Jenkeissä iltasin mietein, että mitä ne tekee Suomessa ja rukoilin, että perheellä, ja kavereilla kaikki hyvin. Täällä mietein Jenkkejä, kun oon yksin ja rukoilen, että mun perheellä ja kavereilla on kaikki hyvin. Tästä vuodesta ainakin, opein, ettei kaikkea voi saada. Sekä miltä tuntuu, kun on olo, että sun pitäis olla jossakin muuallakin. Ihan kun tietäisit, että jossakin on vuosisadan pileet, ja sä oot kipeenä, etkä vaan pääse mukaan.Siltä mustas tuntuu, kun mietin mun toista kotia. Joo siltä musta tuntuu.

Kaikille uusille vaihtareille tiedoksi. Te olette nyt siellä pileissä, joita kaipaan. Ja muistakaa, te olette suuressa osassa järjestämässä niitä pileitä. Tehkää niistä ikimuistoiset. Nauti kaikesta, ja opi tuntemaan kaverit, joita voit itkeä ja kaivata sitten vuoden jälkeen. Niin päästää kaikki näihin maailman surulliseen, mutta onnelliseen olotilaan. Kaikesta huolimatta, tätä en vaihtais mihinkään. En oikeesti mihinkäään.

Palailen taas jos siltä tuntuu,
Juliaaaaaaa

5 kommenttia:

  1. Niin. Sä laitoit mun tunteet sanoiksi.

    VastaaPoista
  2. Moi! Luin sun blogia koko viime vuoden ja tykkäsin siitä ihan hirveesti :) Nyt oon ite vaihdossa jenkeissä ja aattelin kysyä et kuinka kauan sulla kesti saada sellasia TOSIystäviä, joihin pystyit oikeesti luottamaan? Tuntuu että mulla on kauheesti vaan sellasii moikkauskamuja koulussa ja ootan niin innolla et saisin täält ees yhen tosiystävän. Sun blogi on ihan paras, kiitti niin paljon kaikist ihanista postauksista :)

    VastaaPoista
  3. Moikka Sini! Kiitos, on mahtavaa, jos jaksoit lukea blogiani mun vaihtovuoden mukana. Hei, todella kauan. Olin aluksi tosi huolissani, että mitä jos tänne jääkin just niitä moikkauskamuja. Jotenkin jenkit on niin jeejee ollaan kavereita, muttei sitten oikeasti ole. Se kestää tois kauan, mä varmaan jouluna huomasin, että nyt mulla on ne YSTAVÄT ja kaverit erottunut. Ja nyt sen kotona huomaa, moikkauskavereita siel on, mutta myös ne tosiystävät. Anna sille aikaa, lupaan sydämestäni, että se palkitaan! Tsemppia, tykkään sun blogista!

    VastaaPoista
  4. IHANA Julia! :) Tää postaus antaa mulle voimaa nauttia(ihanku se ois joku hirvee vaiva haha) koko vuodesta täysin siemauksin!

    VastaaPoista